Mitä tapahtuu...

...vuorella jää vuorelle, eikö se niin menekkin? Nääs kaikenlaista hassua tapahtui reissullamme, varsinkin Dislop..Displo..Desplola...ei kun Desplomilandiassa. Neljäntenä päivänä Espanjassa suuntasimme vihdoin El Chorroon, sekä kävimme siellä Desplomilandiassa projektoimassa.

Kuvissakin El Chorro on henkeä salpaava

Koska El Chorron on iso aluea, ja paljon kiivettävää piti jotenkin rajoittaa kiipeily alue. Paljon asiaa rajoitti tietenkin sää, aurinko ja kuumuus. Piti siis suosia varjoisia paikkoja, ja se sitten rajoitti aika paljon. El Chorrossa päädyimme sector Calizaan. Se on helppo löytää ja vähän niin kuin keski välissä.

Caliza oli ihan kiva paikka. Ei se nyt niin varjoisa ollut kuin piti mutta kauniit näköalat. Pulttivälit olivat aika pitkät niin ei jäänyt paljon kiivettävää mutta pari tuntia saimme kyllä aikaa menemään ja minä sain lisää sportteja taka taskuun.

Kiipeilyn jälkeen kävimme paikallisessa kiipeily kaupassa, Aventur el Chorro. Kaupan websivulta sai paremman kuvan kuin mitä todellisuus vastasi. Oli ensin vaikea löytää kauppa mutta mä yritin muistikuvien perusteella etsiä taloa, mutta siitä muistikuvasta vanhempaa ja rämäisempää versiota. Sittenhän se löytyi, puskien takaa ja olihan se talo aika kämäinen. Kauppa oli super ahdas, likainen, pölyinen. Kauppana se ei ollut sieltä paremmasta päästä, valikoima pieni ja hinnat aika korkeat, mutta sieltä lähti mukaan kyllä yksi La Sportivan köysikassi, joka osoittautui todella hyväksi ostokseksi. Se sai matkustaa ihan Suomeen asti mukanani.

Mahtavat Frontalesit takanani

Ystävä otti kuvan minusta, varmistajasta.

Mm. Santi y Aná 4+ tuli on-sightattua. Vaikeampi mielestäni kuin mitä grade sanoo.

El Chorrosta sitten ajettiin sinne Desplomilandiaan. Mä aina haluan sanoa displolandia...haha nimien kanssa kyllä oli yllättävän paljon vaikeuksia. Topon mukaan sinne ei pitänyt olla niinkään pitkä matka, mutta yllätys yllätys taas sanoi todellisuus jotain muuta kuin mitä kirjassa. Siinähän me sitten ison padon päällä istuimme autossa miettien, oikealle vai vasemmalle. Laitoin hätävilkut päälle autoon, ja pysäköin keskelle tyhjää tietä, niinhän paikallisetkin tekee. Ja aloimme miettimään!!
Hetken päästä paikalliset vanhemmat työmiehet pysähtyvät vierellemme ja kysyn ystävällisesti 'Lo siento, dondé podemos encuentra Desplomilandia? Esta un sitio escalada.' (anteeksi, mistä voimme löytää Despolomilandian? Se on kiipeily paikka.) Miehet alkoivat kovasti miettimään ja päätyivät neuvomaan meitä oikealle. Yksi mies naureskeli takapenkiltä ja sanoi, että meidän pitää olla varovaisia ettemme tipu, johon minä vastasin 'Claro qué si. No vamos a caer, vamos a escalar. Gracias. Adíos' (Totta kai. Emme mene tippumaan, menemme kiipeämään. Kiitos. Näkemiin)

Desplomilandiaa

Desplomilandiaan kun päästiin niin kohdattiin pitkästä aikaa toisia kiipeilijöitä. Mijaksessa tähän asti vain tavattu toisia kiipeilijöitä. Olemme saaneet siis ihan omin päin kiivetä, rauhassa ja kahdestaan, ei häiriö tekijöitä. Valitsimme Poza de la Mona sekotrin jossa Desplomilandian helpoimpia reittejä, mutta pultti väli tuottia ongelmia, nääs ne oli aika super isot ja ekat pultit todella korkealla. Projektoitiin sitten siinä pari tuntia yhtä reittiä joka jätti meidät ihan tyhmiksi ja tompeloiksi. Voimat lähti kertakaikkiaan ja mieli tyhjeni, ja vatsa huusi nälkääääää!!! Ilmankos, kun reitin nimi oli 'Parecia tonta' (Seems silly)

Lähtiessämme katsoimme kun paikallinen projektoi 6b:tä

Autoon päästyämme teimme ilta suunnitelmat, nauru hepulit iski ja rupesin Johannestelemaan (lauleskelemaan ja puhumaan hassulla äänellä hassuja asioita). Kotiin ja syömään? Jo that's the plan. Let's go. Siinä istuimme autossa ja lähdössä..mut hetkinen....

...auton avaimet olivat auton katolla. *Nauru hysteriaaa*
Koti matkalla näpsimme kuvia ja suunnittelimme mitä söisimme, päädyimme Torremolinokseen syömään menu del díaa.

Tyyny ja sänky odottivat, ja seuraavan päivän vapaapäivä oli kyllä tarpeellinen, että sitten taas jaksaa kiivetä lisää.

- Sara