Hyvin on viikko muuten mennyt ja olen nauttinut boulderoinnista.
Nyt tässä pe ja la levännyt niin eiköhän huomenna taas jaksa kevyesti mennä vetämään boulder circuittia.
Olen huomannut nyt boulderoidessa enempi että pelkään entistä vähemmän tippumista. Boulderoinnissa kun ei oikein ehdi ajatella ja analysoida tippumista, se vain tapahtuu yllättäen ja loppu tulos on sitten mikä sattuu. Joko tullaan hallitusti alas tai sitten peppu edellä.
Viime kerralla hypätessäni alas patjalle tulin jotenkin kummasti alas että polvessa vähän tuntui, meni onneksi ohi. Sitten yhdellä negatiivisella seinällä jouduin puskemaan vaakasuoraan ja käsiotteeni lipesi ja rämähdin alas patjalle joka ei ollut suoraan allani, siinä jotenkin kylkeni venäytin. Kokemusta on siis tippumisista alkanut kerääntyä.
Eniten pelkään negatiivisilla seinillä boulderoidessa koska selkä on suoraan alaspäin ja jotenkin tuntuu että tippuminen ei silloin ole yhtä hallittua kun jos tulisi jalat edeltä alas suoralta seinältä.
Uskon vahvasti että tämä tulee auttamaan minua liidi pelkoni kanssa. Boulderoidessa tippuu max. 5 metristä patjalle kun taas liidauksessa tiput köyteen eikä tippuminen ole edes yhtä pitkä, riippuen tietenkin kuinka paljon löysää kaverilla sinulle on. Myöskään boulderoidessa minulla ei tippuminen tunnu vatsassa niin kuin yleensä...kai olen siis alkanut tottumaan tippumiseen. En tiennyt että se on mahdollista!
Kai voi sanoa että kaikkeen tottuu!
- Sara
No comments:
Post a Comment