Eilen oli ensimmäinen tapaaminen valmennus ryhmän kanssa. Aiheena oli kiipeilyn harjoittelu, lihasfysiologia ja peruskunnon harjoittelu ja lihashuolto.
Tulemme jakamaan nämä kuusi viikkoa peruskuntokauteen, voimakauteen ja voimakestävyyskauteen.
Tulemme ottamaan kantaa kiipeily tekniikkaan, psyykkiseen suorituskykyyn ja fyysiseen suorituskykyyn ( oheisharjoitteet, lihashuolto ja ravinto)
Ensimmäisestä luentopäivästä jäi hyvä fiilis pohjalle. Ohjaajina toimivat Adrian Pollard, Jukka Kopra ja Noora Ryytty. Kaikki mukavia, rentoja mutta asiantuntevia henkilöitä.
Minä uskon että minulla on eniten oppimista itse kiipeilyharjoittelusta, miten voidaan jakaa kiipeilyharjoittelu eri osiin. Mitä oikeasti voi tehdä oheisharjoitteina joka tukee kiipeilyä.
Kiipeilijänä olen ihan keltanokka vielä vaikka Toukokuussa tulee kaksi vuotta harrastettua seinä- ja kalliokiipeilyä. Voi sanoa että kun tulee tekniikkaan ja kiipeilyn eri muotoihin olen vain mututuntumalla kokeillut ja tehnyt juttuja joka tuntuu hyvältä, joskus hyvällä tuloksella ja joskus vähemmän hyvällä tuloksella.
Suurin haaste kuitenkin on sitten psyykkinen suorituskyky, tippumisen pelko ala-köysikiipeilyssä. Minulla ei ole sanoja edes selittää mikä mättää. Tämä pelko tulee ja menee, pahenee ja vähenee jatkuvasti. En ole varma missä ongelma on sinäänsä, tai no korvien välissä ainakin. Ylä-köysikiipeilyssä en pelkää tippumista lainkaan, se on hallittua ja kivaa, ei edes tunnu vatsassa.
Sitten heti ala-köydessä tuntuu siltä että tippumisesta voi helposti tulla hallitonta. Voin saada vammoja, pitää ajatella missä asennossa on jos/kun tippuu (osata tippua oikein) ja itse tippuminen on rajumpaa. Vatsassa tuntuu pahalta kun tippuu ja voi oikeasti tippua todella pitkän matkan riippuen miten se kaveri siellä alhaalla on antanut löysää; luottamus varmistajaan.
Muistan kun olin liidi-kurssilla ( http://saran-feelgood-blog.blogspot.com/2011/02/seinalla-on-taas-roikuttu-liidi-kurssin.html ) minulla oli miltein paska housuissa kun meidän piti harjoitella köyteen tippumista. Huusin myötätunnosta/pelosta toisien puolesta ja oma äänihän siinä meinasin mennä. Kurssin jälkeen olen kerran ainoastaan kokeillut tahallaan tippua enkä itse liidi-harjoittelussa ole kertaakaan tippunut.
Että onhan tässä niin kuin valmentaja sanoi; otettava härkää kiinni sarvista. En ole nimittäin ainoa tässä 7 hengen ryhmässä jolla tämä ongelma.
Odotan innolla mitä me saamme yhdessä aikaiseksi ja miten me kaikki yksilöinä tuemme toisiamme saavuttamaan meidän henkilökohtaisia tavoitteita!!
- Sara
