Mitä tapahtuu...

...vuorella jää vuorelle, eikö se niin menekkin? Nääs kaikenlaista hassua tapahtui reissullamme, varsinkin Dislop..Displo..Desplola...ei kun Desplomilandiassa. Neljäntenä päivänä Espanjassa suuntasimme vihdoin El Chorroon, sekä kävimme siellä Desplomilandiassa projektoimassa.

Kuvissakin El Chorro on henkeä salpaava

Koska El Chorron on iso aluea, ja paljon kiivettävää piti jotenkin rajoittaa kiipeily alue. Paljon asiaa rajoitti tietenkin sää, aurinko ja kuumuus. Piti siis suosia varjoisia paikkoja, ja se sitten rajoitti aika paljon. El Chorrossa päädyimme sector Calizaan. Se on helppo löytää ja vähän niin kuin keski välissä.

Caliza oli ihan kiva paikka. Ei se nyt niin varjoisa ollut kuin piti mutta kauniit näköalat. Pulttivälit olivat aika pitkät niin ei jäänyt paljon kiivettävää mutta pari tuntia saimme kyllä aikaa menemään ja minä sain lisää sportteja taka taskuun.

Kiipeilyn jälkeen kävimme paikallisessa kiipeily kaupassa, Aventur el Chorro. Kaupan websivulta sai paremman kuvan kuin mitä todellisuus vastasi. Oli ensin vaikea löytää kauppa mutta mä yritin muistikuvien perusteella etsiä taloa, mutta siitä muistikuvasta vanhempaa ja rämäisempää versiota. Sittenhän se löytyi, puskien takaa ja olihan se talo aika kämäinen. Kauppa oli super ahdas, likainen, pölyinen. Kauppana se ei ollut sieltä paremmasta päästä, valikoima pieni ja hinnat aika korkeat, mutta sieltä lähti mukaan kyllä yksi La Sportivan köysikassi, joka osoittautui todella hyväksi ostokseksi. Se sai matkustaa ihan Suomeen asti mukanani.

Mahtavat Frontalesit takanani

Ystävä otti kuvan minusta, varmistajasta.

Mm. Santi y Aná 4+ tuli on-sightattua. Vaikeampi mielestäni kuin mitä grade sanoo.

El Chorrosta sitten ajettiin sinne Desplomilandiaan. Mä aina haluan sanoa displolandia...haha nimien kanssa kyllä oli yllättävän paljon vaikeuksia. Topon mukaan sinne ei pitänyt olla niinkään pitkä matka, mutta yllätys yllätys taas sanoi todellisuus jotain muuta kuin mitä kirjassa. Siinähän me sitten ison padon päällä istuimme autossa miettien, oikealle vai vasemmalle. Laitoin hätävilkut päälle autoon, ja pysäköin keskelle tyhjää tietä, niinhän paikallisetkin tekee. Ja aloimme miettimään!!
Hetken päästä paikalliset vanhemmat työmiehet pysähtyvät vierellemme ja kysyn ystävällisesti 'Lo siento, dondé podemos encuentra Desplomilandia? Esta un sitio escalada.' (anteeksi, mistä voimme löytää Despolomilandian? Se on kiipeily paikka.) Miehet alkoivat kovasti miettimään ja päätyivät neuvomaan meitä oikealle. Yksi mies naureskeli takapenkiltä ja sanoi, että meidän pitää olla varovaisia ettemme tipu, johon minä vastasin 'Claro qué si. No vamos a caer, vamos a escalar. Gracias. Adíos' (Totta kai. Emme mene tippumaan, menemme kiipeämään. Kiitos. Näkemiin)

Desplomilandiaa

Desplomilandiaan kun päästiin niin kohdattiin pitkästä aikaa toisia kiipeilijöitä. Mijaksessa tähän asti vain tavattu toisia kiipeilijöitä. Olemme saaneet siis ihan omin päin kiivetä, rauhassa ja kahdestaan, ei häiriö tekijöitä. Valitsimme Poza de la Mona sekotrin jossa Desplomilandian helpoimpia reittejä, mutta pultti väli tuottia ongelmia, nääs ne oli aika super isot ja ekat pultit todella korkealla. Projektoitiin sitten siinä pari tuntia yhtä reittiä joka jätti meidät ihan tyhmiksi ja tompeloiksi. Voimat lähti kertakaikkiaan ja mieli tyhjeni, ja vatsa huusi nälkääääää!!! Ilmankos, kun reitin nimi oli 'Parecia tonta' (Seems silly)

Lähtiessämme katsoimme kun paikallinen projektoi 6b:tä

Autoon päästyämme teimme ilta suunnitelmat, nauru hepulit iski ja rupesin Johannestelemaan (lauleskelemaan ja puhumaan hassulla äänellä hassuja asioita). Kotiin ja syömään? Jo that's the plan. Let's go. Siinä istuimme autossa ja lähdössä..mut hetkinen....

...auton avaimet olivat auton katolla. *Nauru hysteriaaa*
Koti matkalla näpsimme kuvia ja suunnittelimme mitä söisimme, päädyimme Torremolinokseen syömään menu del díaa.

Tyyny ja sänky odottivat, ja seuraavan päivän vapaapäivä oli kyllä tarpeellinen, että sitten taas jaksaa kiivetä lisää.

- Sara

Elämäni paras reissu...

El Chorro

...on nyt ohi. Minulla ei ole oikein sanoja kuvaamaan kuinka ihana kiipeily reissu se oli. Tuntuu, että mitkään sanat eivät ole riittoisia kuvaamaan niitä tunteita ja ajatuksia joita sain kokea reissulla. Niin kauan odotettu reissu on nyt historiaa, ja minulle jäi ikimuistoiset kokemukset siitä. On se viikko kuitenkin ihan liian lyhyt aika, että ei siinä edes paljon ehdi, mutta kuitenkin sen verran, että jää haluamaan lisää! ;-)

Saavuimme ystäväni M kanssa Málagaan myöhään Maanantai iltana, ja nukkumaan pääsimme joskus Tiistai aamuyönä. Päätimme nukkua niin pitkään kun nyt nukutti. Herättyämme kävimme lähikaupassa ostamassa aamiais ja eväs tarpeet päiväksi. Nautimme sitten kaikessa rauhassa aamiaisesta auringon paisteessa, meidän parvekkeella jossa kauniit meri- sekä vuori näköalat.

Ensimmäinen aamiainen etelässä

Aamiaisen jälkeen laitoimme auton ajokuntoon ja suuntasimme heti kohti Mijasta, joka sijaitsee vain noin 10km päässä asunnostamme, täyttä nousua vuorille päin. Mijas on minulle entuudestaan tuttu paikka, vaikken siellä ole koskaan kiivennyt. Katsellut kyllä kiipeilijöitä, ja ihaillut näköalaa sieltä.

Osa Mijaksen crageista

Mijaksesta näköala Fuengirolaan

Kalkkilaivan kapteeni katselee toposta sopivaa reittiä

Mijaksessa aloitettiin ihan vain helpommasta päästä. Ystävä liidasi ensimmäisen reitin ja minä kakkostelin perässä. Yllättävän kulunutta ja liukasta Mijaksen raviinissa oleva kivi olikaan. En oikein tykännyt raviinissa olevasta kivestä, en ainakaan jalkiksille, se ei nimittäin tuonnut varmuutta kiipeilyyn. 

Ensimmäisen reitin kakkosteltuani, jouduin heti puuhastelemaan ankkurilla, ja tehdä itselleni köydestä ylä-köyden, jotta ystäväni voi minut laskea alas ja että voin kerätä kamat mukaani. Siinähän sitten heti tuli paniikki siellä korkeuksissa. Ystäväni siinä sitten rauhoitteli minua, ja antoi minun vähän olla rauhassa ja odotella, että paniikki laskee, ja niinhän se teki, ja pääsin alas. Kyllä se vain oli sitä tottumattomuutta paikkaan, uuteen kiveen, ja uusiin toimenpiteisiin joita piti yhtäkkiä suorittaa kalliolla. 

Suomessa kun vain melkein pystyy kävelemään kallion reunalle, lehmänhännällä ankkuuriin kiinni ja siitä sitten ankkuri kasaan slingeillä ja ylä-köysi siihen kiinni, ja jos liidaa niin yleensä vain klippaa köyden ankkuri-karbiiniin (mikä lie nimeltään?) ja laskeutuu alas. Tuolla Espanjassa niitä ei juuri ole, vaan pitää pujottaa köysi nenärenkaan läpi, tehdä kasisolmu itseensä kiinni ja siten laskeutua. Matkaa loppua kohden tuosta ns. toimenpiteestä tuli minulle varmaa ja tuttua hommaa!

Ensimmäinen sportti ulkomailla 'Ana Belen' 5+

Ei siinä sitten kauan mennyt kun päätin, että nyt sitten on vain liidattava, päästävä sen kynnyksen yli taas, yksi sportti kun vain elämässä takana. Ja siinähän mä sitten vedinkin on-sightina hienon Ana Belenin. Olikin mahtava reitti ja tuli super hyvä fiilis. 

Ensimmäisestä päivästä jäi mahtava fiilis, ja päätimme vielä toisena päivänä tunnustella ja totutella Espanjan kiveen. Minun piti myös harjoitella vähän enemmän noita liidaajan tarvittavia ankkuri toimintoja, että sitten kun onkin jossain vähän korkeammalla, eikä näköyhteydessä varmistajaan, että ne tulevat automaattisesti itsestäni.

'

Mijas kylä

Mijas, valkoinen kaupunki keskellä vuoren rinnettä

Reissu kertomus jatkuu.....

- Sara

Eka sportti...

Green Future 5a Kauhala

.. on nyt suoritettu. Ylitin itseni täysin eilen ja liidasin Green Futuren (5a) Kauhalassa. Eilenhän jo blogissani kirjoitin, että liidaan sen jos uskalla ym. No juuri kun oltiin lähdössä kotiin aloin penkomaan jatkojani esille ja esitin varovasti mielenkiinnon liidata se reitti. Ystävä M heti sanoi, että totta kai, sinne vain. Taas varovasti sanoin, että jos nyt menisin vähän hiplaamaan sitä ainakin, katsoen jos se olisi liidattavissa. M totesi, että ei mitään hiplauksia vain ylös asti vain. Noh, lähdinhän mä ja heti kun astuin kalliolle niin unohtui kaikki muu.

Liidaus meni todella hyvin, oli varmaa ja sujuvaa. Kun olin viimeisen pultin ylä-puolella, mutta ankkurin ala-puolella, havahduin todellisuuteen, että tässä on joko tiputtava tai yritettävä viimeinen vähän haasteellisempi muuvi ankkurille. Että tie on alas-päin kuitenkin jos en onnistu. Mutta onnistuinhan mä!! Ja sitten repesin iloin kyyneliin kun eka  sportti red-pointattu!!!

Skumppaa en saanut tästä hienosta suorituksesta mutta kiipeily ystävä H osti pussin Dragstereita kunniaksi ja kotona vielä kultsu antoi suklaa-jäätelön. Nam Nam Niistä oli ihana nauttia leveä hymy huulilla.

En voi sanoa, että liidi pelko voitettu mutta kynnys kalliolla liidaamiseen ylitetty. Eikun lisää sportteja taka taskuun ja Chorroon!!

Ihanaa kun kesäiset säät on tullut ja voi lenkkeillä trikoissa ja t-paidassa. Häihin kasvatettu pitkä tukka saa vaihteeksi lyhyemmän kuosin ensi Tiistaina. Vanha kunnon polkka kehiin, ja kesäksi niska paljaaksi. En tiedä mitään sen parempaa. Kyllä tulee pitkää hiusta ikävä, mutta saa sitten talvella taas kasvaa.

Painokin on tässä kivasti tullut alas. Tervellinen ravinto ja aerobisen treenin lisääminen on tuottanut tulosta. Sekä viimeisen kahden vuoden stressi lauennut, siinä varmaan SUURIN syy!!! Perjantaille sain ajan InnBody mittaukseen. Tiedän, että hyviä tuloksia ei varmastikkaan ole tulossa, mutta haluan kartoittaa lähtökohdan koska kesän päätteeksi haluaisin olla taas timmimmässä kunnossa, että talvella voipi sitten vetää kovia tuloksia sisä-seinällä; timmimpänä ja kevyempänä!! ;-)

Tämmöisiä uutisia tällä kertaa. Perjantaina sitten varmaan InnBody tuloksia seuraavaksi poustaan.

- Sara