Sunday, December 9, 2012

Takaisin seinille...

reilut viikon tauon jälkeen kisoista. Päätin jo ennen kisoja että sitten kisojen jälkeen kävisin hieronnassa pariin otteeseen ja hoitaisin käsivarsiani ja hartioitani. Tuntuu että ne vieläkin aivan uuvuksissa. Eilen kiipeily tuntui todella rankalta, vaikka toppasin pinkin karsinta reitin ja toinen keltainen karsinta reitti meni samaan paikkaan kuin itse kilpailuissa. Kokeilin myös miehien sinistä karsinta reittiä, voimat vain eivät oikein riittäneet. Pysyttelimme ylä-köysittelyssä, mutta huomenna takaisin liidailemaan ja kokeilemaan kaikkia ihania uusia reittejä. Katselin jo 3D ja kisaseinää kimalle silmissä. 

Vihdoin tuli kuvia kisoista Kiipeilyurheilijoiden sivulle. Valitettavasti minusta vain yksi kuva. Ainakin oli kiva nähdä että asentoni ei ollut paha. 


Kovasti odottelen että pääsisin hiihtämään, mutta ladut ei Espoossa vielä toistaiseksi ole mitenkään hyvät. Oittaalla taitaa olla parhain mahdollisuus hiihtää, mutta joutuisin sinne lähtemään autolla. Ja kun kerran pari kaksi ladun alkua 700m päässää tuntuu tyhmältä että pitäisi autolla mennä hiihtämään.

 Burpee haaste taas käynnissä. Hyvin menee, mutta aavistan että haasteesta ei tule helppo. Lähtekää ihmeessä mukaan, ryhmässä aina kivempi.

- Sara

3 comments:

  1. Mä lähden haasteeseen mukaan. :)
    Jos tekis vaikka aina lämmittelyksi ennen päivän treenejä.

    Mulla on kanssa vieläkin kädet tai oikeastaan lavat ihan jumissa.

    ReplyDelete
  2. Nora- Mahtavaa!! Burpeet on sulle tuttuja? Mä olen ystäväni kanssa jo kymmenessä päivässä mutta jos sä aloitit tänään niin olet sitten vain 10pv meitä jäljessä. Ongelmahan on siinä että ne voi häiritä kiipeilyä, koska kun joka pv tekee niitä niin se on rankkaa käsivarsille.

    ReplyDelete
  3. Juu, tuttuja on. Se on vaan hyvää lämmittelyä, mulle ihan kaikkiin lajeihin. :) Pistän haasteen eteenpäin mun lentisjoukkueelle. Tekee niillekin hyvää. :)

    ReplyDelete